POISTOT (HO 19.11.2015)

LAAJA - Sunnuntai 2015-04-12 - N:o 1823
110903
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle!

HUHTIKUU 2015. - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Mainosnauha 10 000:lla sivulla!
JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. KUVAT

HUHTIKUU 2015. VAALIKUVIA 01.04.2015 - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM 01.04.2015. KUVAT


ISABELLA HOLM koordinator Sällskapet för mediefostran.

JOONAS KÖNTTÄ JA ONNI HAAPALA - JAN-HENRIK MERIHONKA - PIRAATTIPUOLUE - SUOMI KUNTOON HIHAT KÄÄRIEN - KORJAUSPORUKKA - OMALLA RAHALLA TULEVAISUUTEEN.

HUHTIKUU 2015. VAALIKUVIA 01.04.2015 - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM 01.04.2015. KUVAT

JOONAS KÖNTTÄ JA ONNI HAAPALA - JAN-HENRIK MERIHONKA - PIRAATTIPUOLUE - SUOMI KUNTOON HIHAT KÄÄRIEN - KORJAUSPORUKKA - OMALLA RAHALLA TULEVAISUUTEEN.


ISABELLA HOLM koordinator Sällskapet för mediefostran:

"Johtajuus toimii netissä eri tavalla kuin perinteisesti. Poliittisten johtajien parissa valitsee selvä hierarkia.
Sama koskee yritysjohtoa. Internetin maailmassa on aivan toisenlainen ekosysteemi.

Nykyään ihmiset eivät seuraa yhtä tai muutamaa johtajaa. Sen mukaan, miten kukin käyttää mediaa, hänellä on erilaisia johtajia. Saman perheen jäsenillä on kullakin oma mediakulttuurinsa. Lapsilla on omat idolinsa. Idolin ja johtajan raja on häilyvä. Jokainen voi nyt valita vapaasti, ketä haluaa seurata. Koska johtajien pitää saada ihmiset vakuuttuneiksi, hierarkia vääristyy.

Medioista huolimatta perinteisilläkin johtajilla on paikkansa tässä maailmassa. Olen miettinyt milloin perinteiset johtajat ovat tulleet sosiaalisiin medioihin, kuten Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin. Barack Obama tuli ensimmäisessä kampanjassaan vahvasti mukaan.

... miten johtaja käyttäytyy verkkoympäristössä, koska siellä ei voi julistaa, mitä päätöksiä on tehnyt. Johtajuus on verkossa aivan erilaista. Perinteiset johtajat ovat erilaisia kuin ne johtajat, joita seuraamme sosiaalisissa medioissa. Verkossa tarvitaan vuorovaikutusta johdettavien kanssa. Verkossa on aina alttiina arvostelulle. Joku voi heti esittää kysymyksen: "Mitä sinä sillä tarkoitat?"

Hierarkioiden kumoontuminen liittyy siihen, että verkossa johtaja voi olla paitsi perinteinen johtaja myös vaikka oma lapsi. Lapsella voi olla suosittu videoblogi. Jos lapsi pelaa paljon ja pärjää siinä hyvin, muodostuu usein klaaneja ja joukkueita. Vanhemmat eivät aina tajua, miten paljon lapsi saa harjoittaa johtajuutta eri mediaympäristöissä. Miten lapsen vanhemman tulee suhtautua siihen? On tavallista, etteivät vanhemmat tiedä mitään. Silloin kannatta tutustua ympäristöön, jossa lapsi yhtäkkiä käyttää valtaa. Lapsi voi kokea, että häntä kuunnellaan siinä ympäristössä. Kyse voi olla mitä tahansa harrastuksesta tai keskustelufoorumista.

... että kuka tahansa voi olla johtaja jossain.
Kun se tapahtuu netissä, johtajuus voi jäädä ulkomaailmalle näkymättömäksi. Jos mielipidejohtaja haluaa säilyttää valtansa netissä, hänen pitää reagoida nopeasti netissä leviävään tietoon, oli se totta tai ei. Mielipidejohtaja putoaa herkästi valtaistuimeltaan. Siihen liittyy usein uskottavuuskriisi.

Kevään vaalien alla on kiinnostavaa nähdä, miten ehdokkaat taistelevat paikasta mielipidejohtajana. On kiinnostavaa nähdä myös, miten vaihtelevaa sosiaalisten medioiden käyttö on. ... että kampanjapäällikkö on pakottanut ehdokkaan tviittaamaan. Ehdokas ei välttämättä tunne kanavaa. Tviittaus ei tunnu mukavalta, jos ehdokas ei käytä sitä muuten.

Käynnissä on suuri ja kiinnostava muutos. Viestintäosasto, joka tuottaa lehdistötiedotteet, joutuu yhä enemmän valmennustehtäviin, Se joutuu valmentamaan asiantuntijoitaan eli johtajiaan kehittymään mielipidejohtajiksi, jotka välittävät sanomaa sosiaalisissa medioissa. Sitä ei osata automaattisesti. Se on ammattitaitoa, jonka oppii kyllä, mutta siihen pitää paneutua. Jos vaaleissa on ehdokkaita, jotka eivät oikein osaa toimia sosiaalisissa medioissa, yleisö aistii sen herkästi. Pitää tietää missä vedessä ui, jotta on uskottava ja pystyy vaikuttamaan äänestäjiin."

Kuvat: Pertti Manninen keskiviikkona 01.04.2015 18:18- 18:36 ja 20:21- 20:27. Keski-Suomi. Laukaa. - Yle Fem. ISONNA!


Ymmärrys

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  


Etsi Nettisanomista!

SUOMI KUNTOON - THAI HIERONTA KUVATHURJA GALLUP MOUKKA YLE



Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein..
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



Ymmärrys

Älykkäät ihmiset ovat pahojen ihmisten työkaluja.
William Hazlitt

Ihminen, joka rakastaa elämää kyllin intohimoisesti, iloitsee siitä, että hänen ei tarvitse tietää kaikkea.
Torsti Lehtinen

Vasta myöhään elämässäni huomasin, kuinka helppo on sanoa: EN TIEDÄ!
W. Somerset Maugham

Kenenkään tieto täällä maan päällä ei ylitä hänen kokemustaan.
John Locke

Kokemus on nimi, jonka itse kukin antaa erehdyksilleen.
Oscar Wilde

Tärkein asia ihmisille on tieto siitä, miten elää itsenäisenä.
Michel de Montaigne

Tieto on pelon vastamyrkky.
Ralph Waldo Emerson

Terve järki on parhaiten jaettu asia maailmassa, kaikki uskovat omistavansa sitä niin paljon, että nekin, joita muissa asioissa on vaikea tyydyttää, eivät tavallisesti halua sitä enempää kuin heillä on.
René Descartes

(42) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm


mobi nettimobi.com 2015/04/12 - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM, KUVAT SUOMENKIELISIN TEKSTEIN - koordinator Sällskapet för mediefostran - KUVAT 01.04.2015 17:04. SUOMI KUNTOON - MASSAGE THAI HIERONTA. - USKOLLISET ISTUJAT- TAIDETUNNELI - PYÖRÄPOJAT - KAUPPAANKIIRUHTAJAT - KIIPEILEVÄ POIKA - TAIDETTA KIRJASTOSSA - JOONAS KÖNTTÄ JA ONNI HAAPALA - KAASUJALKAINEN VOLVOKUSKI - JAN-HENRIK MERIHONKA - R:LLÄ MIELETÖN POTTI JOLLEKIN, PANINI JA KAHVI KAIKILLE - PUUNRUNKO - HELLUNTAISEURAKUNTA JA THAI-HIERONTA - TUNNE - PIRAATTIPUOLUE - SUOMI KUNTOON HIHAT KÄÄRIEN - KORJAUSPORUKKA - OMALLA RAHALLA TULEVAISUUTEEN - OMALLA PYÖRÄLLÄ - KUVAVIIKKO - MATKAKUVIA: NORTHUG - HEIKKINEN - KYMÄLÄINEN - KANSALAISTORI - SANOMATALO - KIASMA - KYMPPIKIRJASTO - BEATLES - YESTERDAY - PLASTIC ONO BAND - LET IT BE - EDUSKUNTATALO - KANSALAISIA 1 - KANSALAISIA 2 - MANNERHEIM - KANSALAISTORI - MUSIIKKITALO - FINLANDIATALO - 000 - SNOW RUGBY JYVÄSKYLÄN LUTAKOSSA - Viikkosanomat-blogista: Pääministeri Stubb - Markus Selin. - HS kertoo - Vaalit. KANSANEDUSTAJA SINUHE WALLINHEIMO - PUOLUSTUSMINISTERI CARL HAGLUND: "MEILLE YRITETTIIN VIRITTÄÄ ANSAA". - Rakasta itseäsi. - - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - sunnuntai 12.04.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2015, HUHTIKUU 2015, KUVAT, 01.04.2015, SUOMI KUNTOON , JOONAS KÖNTTÄ , ONNI HAAPALA , JAN-HENRIK MERIHONKA , PIRAATTIPUOLUE , SUOMI KUNTOON, HIHAT KÄÄRIEN , KORJAUSPORUKKA , OMALLA RAHALLA TULEVAISUUTEEN , Johtajuus, poliittinen johtajuus, media, netti, Isabella Holm, koordinator, Sällskapet, mediefostran, Barack Obama, johtaja, mielipidejohtaja, lapsi, Johtajuus, netissä, hierarkia, yritysjohto, Internet, ekosysteemi, ihmiset. media, perhe, oma, mediakulttuuri, idoli, raja, valita, vapaasti, ketä, seurata. vääristyy, perinteisilläkin, paikka, sosiaalisiin medioihin, Facebook, Twitter, Instagram, kampanja, käyttäytyy, verkkoympäristö, julistaa, vuorovaikutus, alttiina, arvostelu, tarkoitat, kumoontuminen perinteinen johtaja, oma lapsi, suosittu, videoblogi ,pelaa, pärjää, klaaneja, joukkueita, vanhemmat, tajua, harjoittaa, johtajuutta, mediaympäristöissä, ympäristö, käyttää valtaa, harrastuksesta, keskustelufoorumista, ulkomaailmalle, näkymättömäksi, reagoida, nopeasti, tieto, uskottavuuskriisi, Kevään vaalien, ehdokkaat, kampanjapäällikkö, kanava, Tviittaus, muutos, Viestintäosasto, lehdistötiedotteet, valmennustehtäviin, asiantuntijoitaan, välittävät, sanomaa, ammattitaito, oppii, paneutua, yleisö, missä vedessä ui, uskottava,vaikuttamaan, äänestäjiin,

N:o 1823 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-04-12 ja 2015-04-18 , nettiin 2015-04-18 18:37, linkkejä 2015-04-18.


Sivun alkuun!

POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
12.04.2015-31.12.2015 mobiversiona nettiin sunnuntaina 03.01.2016.

Nettisanomat-sivuston uuden aineiston mobiversio. Nettiin torstaina 31.12.2015.
Siirto yhdistettyyn (2013, 2014, 2015) mobi-kansioon maanantaina 04.01.2016.Nettisanomat mobiversion rinnakkaissivustona korvaten aikaisemmat sivut (26.12.2013 - 01.04.2015) nettiin 07.01.2016.
Vuosien 2009 ja 2012 logot ja linkit korjattu. Sivut 04.12.2015 -31.12.2015 lisätty tarkistettuina nettisanomat-sivuston mobiversion rinnakkaissivustona perjantaina 08.01.2016.